Viimeisen parin vuoden aikana olen ottanut seitsemän ylimääräistä painokiloa vyötärölleni, reisiini, käsivarsiini, kasvoihini ja niin edelleen... Vanhat, mutta kivat vaatteeni eivät enää mahdu päälle vaan lempivaatteitani ovat viime aikoina olleet college-housut, hupparit ja muut "ei puristavat" vaatteet (pikkupöksytkin ovat mallia hipster entisten, nykyään epämukavien, stringien sijaan). Farkkuihin en ole onnistunut mahtumaan aikoihin ilman vyötäröreunan päälle muodostuvaa uimarengasta. Huppari on tällöinkin pelastanut tilanteen ja piilottanut läskimuhkurat.
Varmastikin aiheutan nyt harmistusta niille, jotka oikeasti kamppailevat ison ylipainon kanssa - eihän minulla kuitenkaan ole kuin se seitsemän kiloa pudotustarvetta. Kuitenkin nämä vaivaiset seitsemän kiloa ovat aiheuttaneet minulle itsetunnon madaltumista, vaatevaraston kutistumista sekä oman vireystilan alenemista. Eikä tarkoitukseni tavoitella missien mittoja, mutta tiputtaa painoa kuitenkin sen verran, että mahdun entisiin vaatteisiini (ja ehkä niihin tulevan kesän uusiin ihanuuksiin), saan itsetuntoni takaisin ja voin laittaa bikinit kesälomalla päälleni irvistämättä peilikuvalleni!
Niinpä tein muutama viikko sitten päätöksen oman elämänlaadun parantamisesta. Seuraavat kaksi kuukautta vietän tiukahkolla dieetillä jossa kiinnitän erityisesti huomiota annoskokoihin, ruuan laatuun sekä pikkumakeiden ja pikkusuolaisten poisjättämiseen. Liikuntaakin aion lisätä lähes nollasta (jossei työssä liikkumista, kotitöitä tai lumenkolausta lasketa) edes kahteen-kolmeen tuntiin viikossa.
Luulenpa, että ensimmäinen viikko sujuu mallikkaasti siihen asti, kunnes päädymme avokkini mummon ruokapöydän ääreen. Siellä kun ei olla santsaamatta loukkaamatta emäntää....
