Dieetti on alkanut loistavasti huolimatta siitä, että heti ensimmäisenä päivänä unohdin terveelliset evääni kotiin ja jouduin syömään lounaalla työpaikan kahvilassa ruisleivän kahvin kanssa. Tunnetusti kahviloiden voileivät voidellaan runsain margariinein, joten jouduin kaapimaan ylimääräiset margariinit leivän välistä pois. Eilisaamun aloitin kuitenkin fiksusti pikapuurolla ja mustikoilla - nam, kunhan vaan marjoja on tarpeeksi. Pelkkä puuro ei meikäläiselle meinaan uppoa.
Eväät söin töistä tultuani. Nälkä ei ollut ehtinyt vielä siihen mennessä kasvaa kovin suureksi. Ilta venyikin sitten pitkäksi ja nälkä meinasi yllättää illalla. Tilanne korjattiin banaanilla ja mango-viilillä. Iltaa venytti kesälomareissuhaku, josta ei meinannut tulla yhtään mitään, sillä valmiiksi valitsemamme paikka oli täyteen buukattu jo ajat sitten ja lomasuunnitelmat menivät uusiksi. Nyt kuitenkin kun kesälomat eilen varmistuivat työpaikan puolesta, matka on varattu - Kesäkuussa Kyprokselle!
Tänään aamupala jäi väliin, kun herätyskello ei millään jaksanut soida niin vaativasti, että olisi mut saanut ylös tarpeeksi aikaisin. Kahdenkymmenen minuutin valmistautumisaika sängystä nousemisesta auton rattiin riitti juuri ja juuri tummien silmänalusten peittämiseen, hiusten kampaamiseen, pukemiseen ja mehulasillisen juomiseen. Paha, paha.
Lounaaksi söin kanasalaattia. Täytti mun vatsani juuri sopivasti. Myöhemmin tauolla söin vielä pikapuuroa, niillä marjoilla höystettynä tietenkin.
Nyt mulla porisee liedellä kalakeitto ja laitan varmasti jonkun hälytyksen itselleni huomiseksi, että eväsrasia varmasti lähtee huomenna mun matkaani. Kattilan näköjään kuitenkin valitsin väärin. Vähän lisää tehoa liedelle, niin mun keittoni hyppii ulos pikkuruisesta kattilastaan. Kalaksi valitsin ihan tuollasen pakastealtaan seitikuution. Vähärasvainen ja suhteellisen mauton kala. Oikeaa dieettiruokaa :).
Mutta ei dieettiruuan tarvitse olla välttämättä mautonta. Vähän aikaa sitten tein aivan loistavaa ratatouillea: Kesäkurpitsaa, paprikaa, munakoisoa, sipulia kasvisliemikuutiolla, tomaattikastikkeella, valkosipulilla ja yrteillä maustettuna. Taivaallista. Tuon kylkeen kun lisää palan hyvää kalaa tai vaikka kanaleikkeen, niin ateria on valmis!
Kävin töiden jälkeen myös vaa'alla. Vaaka näytti mulle painoksi tasan 70 kg. Johtunee siitä, että nesteet on lähteneet liikkeelle kropasta. Olen mä kyllä kaksi päivää syönytkin tosi vähän. Oikeestaan liiankin vähän. Sen takia mulla varmaan tänäänkin särki (särkee) päätä niin paljon. Sen ja vähäisten yöunien takia. Pitäis tsempata vähän tuon ateriarytmin kanssa.
Töissä vaan on nyt jo muutaman päivän ajan ollu tosi kiire. Ei ole ehtiny ajottaa taukojaan fiksusti vaan taukojen välissä on ollu jopa neljäkin tuntia. Toi on oikeestaan ollutkin yksi iso syy, miksi näitä kiloja on kertynyt vaivihkaa. En mä kotona niin kovasti herkuttele (syön kylläkin melko paljon, hyvän ruuan ystävä kun olen :), mutta töissä meidän lyhyillä tauoilla monen tunnin työrupeaman jälkeen ei aina jaksa kävellä taukohuoneeseen asti niitä eväitään järsimään, vaan mieluummin nappaa sieltä kahvilasta tai hampurilaispaikasta jotakin pientä (jonka kalori- ja rasva-arvot kirkuvat kirosanoja).
Nyt kuitenkin on tosi tsemppi olo. Ja tuo kesälomareissun varaus teksi juuri dieetin tavotteesta entistä konkreettisemman. Haluan oikeasti liikkua rannalla bikineissä häpeämättä makkaroitani!
:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti